AX 2012 Lean Management
Lean tuotantomalli myös ERP-järjestelmään
Leanissa toimintatavassa ei ole mitään turhaa, vaan siinä keskitytään asiakasarvon tuottamiseen ja arvontuoton jatkuvaan, systemaattiseen kehittämiseen. Taustalla on Lean-filosofia, jonka juuret ovat Toyotan ajattelutavassa. Käytännön tasolla Lean tarkoittaa toimintaperiaatteita ja työkaluja, joiden avulla kehitetään yrityksen, organisaation ja koko arvoketjun osaamista ja kyvykkyyttä. Lean-ajatteluun perustuvia toimintamalleja on otettu käyttöön yrityksissä ja julkisyhteisöissä kiihtyvään tahtiin.
.png)
Lean-tuotantomalli on mahdollista toteuttaa myös ERP-järjestelmään. Dynamics AX 2012:ssa Lean-tuotanto on vertikaalin sijaan nyt integroituna ERP-järjestelmään ja siten kaikkien AX 2012 -asiakkaiden käytettävissä. Käyttöön voidaan ottaa Leania soveltaville tuttuja työkaluja ja käsitteitä, kuten arvovirtoja (Value Streams), soluja, Heijunka-tauluja, takt-aikoja sekä kanbaneita.
Eri tuotantokonseptit sulassa sovussa samassa ERP-järjestelmässä
Organisaatiorakenteet ja tuotantojärjestelmä voidaan toteuttaa AX 2012:een todellisten, monimutkaistenkin rakenteiden mukaan. Visuaaliset työkalut helpottavat erilaisten organisaatiorakenteiden havainnollistamista ja muokkaamista. Tuotannonohjaus voidaan toteuttaa imuohjauksella, työntöohjauksella tai näitä molempia yhdistäen. Samassa järjestelmässä voi siis olla työntöohjattuja tuotantotilauksia ja imuohjattuja kanbaneita. Tuotantoprosessi voi olla kappaletavaratuotantoa, prosessituotantoa tai näiden yhdistelmä. Tuotteet voivat olla vakioita, modulaarisia, konfiguroitavia tai projektituotteita (Engineering-To-Order). Lisäksi toimintatapa- ja prosessimuutokset voidaan hoitaa hallitusti voimassaoloaikojen avulla.

AX 2012:ssa voidaan tilauksen kytkeytymispiste (order penetration point) valita vapaasti. Ennustaminen onnistuu halutulla tasolla, mikä mahdollistaa toiminnansuunnittelun tarkoituksenmukaisella tavalla pitkälläkin aikavälillä.
Visuaaliset työkalut helpottavat suunnittelua ja toteutusta
Leanissa visualisoinnilla pyritään yksinkertaistamaan asioita niiden ymmärtämisen helpottamiseksi. AX 2012 tukee tätä pyrkimystä visuaalisilla työkaluilla. Heijunka-taulun avulla ryhmän- tai tiiminvetäjä voi suunnitella kanbanien työjärjestystä vedä-pudota-tekniikalla tai hän voi jättää ajoituksen järjestelmän huolehdittavaksi. Samaan tapaan työntekijöillä ja materiaalien käsittelijöillä on omat visuaaliset näkymänsä heitä koskeville kanbaneille. Erilaisten kanbanien käyttö mahdollistaa kanbanien luonnin niin pääsuunnittelusta (MRP) kuin tietyistä tapahtumistakin. Perinteiset kiinteät tuotantokanbanit ja siirtokanbanit ovat myös käytettävissä.
Roolikeskuksesta Dynamics AX 2012 -käyttäjä näkee hänelle tärkeät tiedot, hälytykset ja mittarit. Näiden elementtien kautta käyttäjä pääsee esimerkiksi suoraan hyväksymään pyyntöjä tai pureutumaan syvällisemmin mittarien arvot muodostaviin tietoihin. Käyttäjää koskeva keskeinen tieto on koostettu saataville yhteen paikkaan.